Kasper Gröhnin sukuseura ry
TAPAHTUMAT
SUKUMANNI

Sukuseuran menneitä tapahtumia:

  • Serkkujen tapaaminen Rääkkylässä 4.7.2009
 
 
Serkkujen tapaaminen Rääkkylässä  4.7.2009

Jo perinteiseksi tullut serkkujen tapaaminen parittomina vuosina toteutettiin Rääkkylän Op:n kerhohuoneella Kihaus –lauantaina klo 11.00. Sää oli pilvipoutainen ja hieman viileä. Mukana oli 23 suvun edustajaa ja pankki tarjosi upeat tilat kokoontumiselle.
Tilaisuudessa Pekka Asikainen kertoili, miten hän kuuluu Gröhnin sukuun ja esitteli omaa sukuhaaraaraansa. Lisäksi hän esitteli hieman Rääkkylää  ja Rääkkylän Osuuspankin toimintaperiaatteita tämän päivän tilanteessa. Seppo Lamminsalo vuorostaan paneutui esityksessään siihen, miten Gröhnin sukunimi muuttui Lamminsaloksi Rääkkylässä 1900-luvun alussa. Mauri Lamminsalo esitteli sukuseuran toimintaa, tulevia tapahtumia ja uudistuksia seuran tiedottamisessa. Samalla keskusteltiin sukukirjan ajantasalle saattamisesta ja samalla sukuseura sai muutaman uuden jäsenenkin.
 Tilaisuus kesti noin kaksi tuntia ja seurustelua käytiin hyvin leppoisissa merkeissä. Esitettiin, että seuraava tapaaminen pyritään järjestämään myös tänne osuuspankin  kerhohuoneelle kihaus-lauantaina 2011, mikäli kihaus jatkuu samassa kokoonpanossa. Tilaisuuden taiteellisen annin parantamiseksi esitettiin, että suvussa olevia soittajia pyydetään esiintymään seuraavassa kokoontumisessa.
Huumori on myös ollut hyvin merkittävässä asemassa serkkujen kanssakäymisessä. Hirvosen Riitan (n. 40v) käytyä tervehtimässä Aune Hirvosta (n. 82v) ja sanottuaan olevansa Aino Mykkäsen tyttöjä, Aune oli vähän aikaa miettinyt ja tokaissut: ”Eipä hän noita kasvavia niin tunne!”
 Kiitokset kaikille osallistujille tilaisuuden onnistumisesta, ja etenkin Sepolle, Annikille ja Pekalle hienoista järjestelyistä!

 


 

Kesäpäivä Kiteen Neulaniemessä 30.7.2011


 

Noin 70 sukulaista oli tullut rantakalalle ja muutenkin viettämään aikaa tuttujen parissa. Leppoisa päivä helteiden jälkeen veden äärellä oli miellyttävä. Sukuseuran hallitus oli suunitellut hieman ohjelmaakin. Kertoo mielestäni hallituksen henkisestä tasosta – osaavat nauraa itselleen. Muutama puheenpätkä; Atrian tuore toimitusjohtaja Juha Gröhn (saatiin muuten makkaraa), Anne Gröhn Itä-Viron kierroksen kertaus ja Jorma Gröhn luki Tuomas Kyrön kirjaa Mielensäpahoittaja. Oman lisänsä toivat tietenkin Kimallus-orkesterin kolme muusikkoa. Tasokasta soittoa ja laulua – Lamminsalo x 2 ja Kari Uuksulainen, laulu ja ”läskibasso”.

Juurikan kyläyhteisö vastasi tarjoiluista.

Yhteislaulu lopuksi kruunasi tapahtuman. Suvussa on soiton- ja lauluntaitoa!

 

Kasper Gröhnin sukuseura ry